Yrttien keräämisestä


Sadonkorjuu on vauhdissa. Viimeistään nyt on korkea aika kerätä pihan marjat ja omenatkin ovat parhaimmillaan. Tässä artikkelissa käsittelen kuitenkin yrttien oikeaoppista poimimista. Varsinkin monivuotisten yrttien keräämisessä on muutamia niksejä, joita noudattamalla kasvi kestää talven. Talveen sopeutumattomat yrtit on toisaalta mahdollista siirtää myös sisätiloihin talven tullen, jolloin satoa voi kerätä vuoden ympäri. Tätä tulen käsittelemään tarkemmin seuraavassa artikkelissani.

Yksi- ja monivuotiset yrtit

Kasveja, jotka selviävät avomaalla vain yhden kasvukauden, kutsutaan yksivuotisiksi. Ne lakastuvat talven tullen. Yleisimpiä avomaalla yksivuotisina kasvatettavia yrttejä ovat basilikat, tillit, korianterit, maustekirveli ja kyntelit. Ne eivät kasva samalle paikalle seuraavana keväänä toisin kuin monivuotiset kasvit, jotka versovat kevään tullen juuriinsa varastoiman energian avulla. Tällaisia yrttejä ovat rosmariini, mintut, rakuuna, laventeli ja ruohosipulit. Etelässä monivuotisina saattaa selvitä myös talvikynteli, maustemeirami ja salvia – pohjoisemmassa Suomessa näitä pidetään yksivuotisina.

Paljonko voi ottaa?

Vastaus tähän kysymykseen vaihtelee yrtin mukaan. Yksivuotisina Suomessa kasvatettavat yrtit voi halutessaan poimia kokonaan. Syyskuussa kokonaan kerätty kasvi ei  enää ehdi tuottamaan pientä satoa eikä sovellu myöskään siirrettäväksi sisään. Jos yrtin haluaa siirtää ikkunapuutarhaan, siitä kannattaa poimia vain latva. Esimerkiksi basilika tuuheutuu huomattavasti, kun se katkaistaan juuri  lehden tyven päältä. Kuvan stevia, josta olen ennenkin puhunut, korjataan yksivuotisena tai siirretään talveksi sisälle.

Lehtien vihertävä väriaine klorofylli, joka huolehtii yhteyttämisestä, kulkeutuu lehdistä juuriin syksyllä. Siksi juuri monivuotisista kasveista mausteita kerättäessä maltti on valttia. Jos kasvia verottaa liian rankasti, klorofylliä kulkeutuu liian vähän juurakkoon, eikä talvehtimin onnistu. Parasta olisikin leikata yrttejä jättäen niiden varresta kolmesta viiteen senttimetriä maan pinnalle. Mintuista ja ruohosipuleista voi kuitenkin leikata haluamansa oksat kokonaan jättämättä mainittua osaa kasvista jäljelle, sillä kasvu on muutenkin voimakasta. Kuten yksivuotiset, myös monivuotiset yrtit on syytä leikata lehden tyven päältä.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti