Basilika


Luulen, että suurin osa suomalaisista nimeää basilikan suosikkiyrtikseen. Kauppojen tarjotessa kauniita, tuoksuvia basilikoja ympärivuotisesti ei käy välttämättä mielessä, että tätä yrttiä voi kasvattaa helposti itsekin. Satoisana ja tyyriinä yrttinä sen kasvattaminen on erittäin kannattavaa. Tässä artikkelissa käsittelen tämän mahtavan välimerellisen yrtin kasvatusta.

Basilikan varsinainen esikylvö tapahtuu huhti-toukokuussa, mutta myöhemminkin ehtii. Se on syytä kylvää lämpimässä itämisen varmistamiseksi. Jugurttipurkin kokoiseen ruukkuun laitetaan 10-15 siementä, jotka peitellään kevyellä multakerroksella. Itäminen tapahtuu muutamassa viikossa.

Ensimmäisten lehtien ilmestyttyä kasvu on hetken sangen hidasta, kunnes kiihtyy seuraavien lehtien ilmestyessä. Jos siemeniä on roiskahtanut liikaa ja taimet näyttävät tukahduttavan toisensa, multapaakku kannattaa jakaa varovasti kahteen osaan ja istuttaa paakut suurempaan ruukkuun.

Basilika on oiva ruukkuyrtti, mutta pääsee mielestäni varsinaisiin oikeuksiinsa vasta ulkona yrttipenkissä. Ruukussa kasvatettaessa basilikan taimet kannattaa siirtää rykelmänä suurempaan ruukkuun. Ulos basilikat voi istuttaa kesäkuun alussa, joskin aluksi taimet kannattaa peittää harsokankaalla. Viime vuonna perunoiden välissä kasvattamat yksilöni venyivät lähes puolimetrisiksi. Tulen käsittelemään basilikaa vielä toisessa artikkelissa, jossa neuvon, kuinka basilikat istutetaan ulos.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s